jouhikko

Jouhikanteleen soittoperinne on elänyt Karjalassa ja Savossa jo keskiajalta asti sukupolvelta toiselle muistinvaraisesti välittyen. Soittotaito opittiin vanhemmilta soittajilta tai taito kulki suvuissa. Impilahtelaisen Feodor Pratshun kaikki kuusi veljeä soittivat jouhikannelta. Jouhikanteleen soittoperinne jatkui yhden ihmisen voimin 1940-luvulta lähtien ja on hänen kauttaan laajentunut jälleen eläväksi perinteeksi. Jouhikantele-nimi tulee soittimen soittotavasta. Jouhikannelta soitetaan jouhella, eli jousella, ja sormikannelta näppäillään sormilla. Jouhikanteleella on myös monia eri nimityksiä, kuten jouh'kannel, jouhikko ja jouhikas. Sekä näppäiltävä että jousella soitettava kantele on kehitetty pyörölyyrasta noin 1000-1200 luvun paikkeilla. Arkeologisia löytöjä näistä soittimista on tehty viime vuosikymmeninä eri puolilta Eurooppaa. Nykyisin jouhikonsoittajia ja rakentajia on Suomessa useita satoja. Soittajat toimivat yksin tai yhdessä erilaisissa orkestereissa ja yhteisöissä. Esimerkiksi Savonrannalla on rakennettu yli sata jouhikannelta, ja soittajia on saman verran. Muita voimakkaita jouhikantelepaikkakuntia ovat Tampere, Helsinki, Kaustinen, Kokkola, Joensuu ja Ikaalinen. Jouhikonsoittajia on usein paikkakunnilla, joilla on säännöllistä jouhikanteleen soiton ja rakennuksen opetusta. Jouhikanteleperinnettä tunnetaan nykyisin monilla tahoilla, sillä tietoutta soittimesta voi saada suomalaisen koulujärjestelmän kautta. Jouhikanteleen soittoa ja rakennusta on voinut opiskella oppilaitoksissa ja vapaan sivistystoiminnan kerhoissa, esimerkiksi Sibelius Akatemian kansanmusiikkiosastolla, Ala-Könni-opistossa, Kokkolan ja Joensuun AMK:ssa, Käpylän musiikkiopistossa, Tampereen jouhikkotapahtumassa, Haapavesi Folkissa, Savonrannan kansalaisopistossa sekä Rääkkylän Kihauksessa. Jouhikonsoittajat antavat myös yksityisopetusta soittajille, joita saapuu Suomeen muun muassa Japanista, Kanadasta, Yhdysvalloista, Ranskasta ja Venäjältä. Jouhikolla on vahva jalansija verkossa. Youtubesta löytyy lukuisia aihetta käsitteleviä videoita ja Facebookin jouhikantele-ryhmissä on yli neljä tuhatta jäsentä. Internet yhdistää sekä kotimaisia että kansainvälisiä soittajia. Jouhikantele on jousella soitettava lyyrasoitin, jonka historia ulottuu tuhansien vuosien taakse. Varhaisin havainto lyyrasta Alppien pohjoispuolella on Unkarista löydettyyn hautakiveen hakattu lyyransoittajan kuva, joka on ajoitettu vuosille 800–500 eKr. Timo Leisiön teorian mukaan kantakeltit levittivät lyyran ensimmäisen esikristillisen vuosituhannen aikana Tonavalta Brittein saarille, josta se kulkeutui Tanskan ympäristön kantagermaaneille1. Gotlannista on löydetty 700-luvulle ajoittuva lyyran talla ja Birkasta 800-luvun talla. Kirjallisten lähteiden mukaan keltit kutsuivat lyyraa nimillä crwth , cruit , crot , englantilaiset rote , ranskalaiset rote ja saksalaiset rotte . Jouhikantele kuuluu lyyrasoitinten suppeaan pääluokkaan, jossa viritystapit sijaitsevat rinnakkain kamanassa eli poikkipuussa. Jouhikantele on etääntynyt kauas antiikin lyyrasta, mutta se on varsin lähellä keskiajan länsieurooppalaista pyörölyyraa. Soitinta pidetään soitettaessa vinosti pystyssä ja bordunasävel soi melodian pohjalla. Nämä piirteet ovat muistumia keskiajalta. Jouhikannelkulttuuria harjoitetaan soittamalla, konsertoimalla, rakentamalla soittimia, järjestämällä jouhikanteleklubeja, -seminaareja ja -tapaamisia sekä -soitto- ja rakennuskursseja. Jouhikannelta soitetaan myös kotioloissa yksin tai yhdessä. Jouhikanteleen soittoa harrastetaan jouhikkoklubeilla, soittajien tapaamisissa, kursseilla ja monilla musiikkifestivaaleilla. Jouhikannelta rakennetaan ja soitetaan kaikkialla Suomessa. Soittajat ovat kaikenikäisiä. Kolme vuotta sitten oli maassamme suomalais-virolainen yhteistyöprojekti ”Lasten jouhikko”, jonka tuloksena kehitettiin kaiken ikäisille sopiva jouhikantelemalli. Jouhikanteleensoittoa opetetaan kaikilla musiikkioppilaitoksen tasoilla musiikkileikkikouluista yliopistoihin. Koul